Kategoriat
hermanni hermannin rantatie

Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehanke

Kalasataman ja Pasilan välille rakennetaan raitiotietä sekä siihen liittyviä katualueita, jalankulkuväyliä, pyöräilyreittejä ja kunnallistekniikkaa, josta aiheutuu iso katutyömaa Hermannin rantatielle.

Reitti kulkee Hermannin rantatietä. Raitiotien ja Hermannin rantatien pohjoisosan kaupunkiympäristön rakentaminen aloitettiin vuoden 2022 alussa ja nopeasti valtava työmaa valtasi Hermannin rantatien. Hankkeen on tarkoitus olla valmis syksyllä 2024.

Hankkeessa rakennetaan lisäksi Sörnäistentunnelin pohjoiset suuaukkorakenteet.

Agroksenmäellä tehdään päivittäin räjäytyksiä, jotka liittyvät Sörnäistentunnelin rakentamiseen. Hanke tiedotti syyskuussa 2022, että mahdollisia räjäytysajankohtia ovat klo 8.50, 10.45, 13.50, 15.30 ja 17.50. 9.1.2023 hanke kuitenkin tiedotti, ettei räjäytyksiä tehdäkään päiväkotien päiväuniaikoina. Räjäytyksistä ilmoitetaan tekstiviestillä noin 30 minuuttia ennen räjäytystä tekstiviesti-ilmoituksen rakennushankkeen sivuilta tilanneille. HS kertoi raitiotienrakentajien ja päiväkotien diilistä 9.1.2023.

18.4.2023
18.4.2023
18.4.2023
Työmaakoppeja Hermannin rantatien rakennustyömaa ja kevyn liikenteen vieressä 18.4.2023
Sörnäistentunnelin suuaukkoa 18.4.2023
Kurko-Koponen -nosturi 18.4.2023

Työmaata Hermannin rantatiellä 18.4.2023
18.4.2023
Muurikuja 1 työmaan puristuksissa 19.4.2023
Sörnäistentunnelin ja raitiotiehankkeen työmaata Hermannin rantatiellä 3.4.2023
3.4.2023
3.4.2023
3.4.2023
3.4.2023
Työmaata Sörnäistenkadun ja Hermannin rantatien risteyksessä 3.4.2023. Vasemmalla Muurikuja 1.
Sörnäistentunnelin suuaukkoa 3.4.2023
3.4.2023
3.4.2023
Kaivinkone Haukilahdenkuja 13:n vieressä 3.4.2023
Asfaltoitu kevyen liikenteen väylä katkaisi puistikon kahtia, kun se Hermannin rantatien remontin yhteydessä rakennettiin. 3.3.2023
Väliaikainen kevyenliikenteen väylä Vellamonkadun pohjoispäässä, Hermannin rantatien ja Nylanderinpuiston kupeessa 1.1.2023
Jäätynyttä vettä, kenties Kumpulanpuroa työmaalla. 1.1.2023
Tietöitä Hermannin rantatien ja Vellamonkatu 29 C-D välissä 17.9.2022. Oikealla Vellamonkatu 29, vasemmalla Arcadahalli ja Diakin kampus
22.7.2022. Taustalla Muurikuja 1
22.7.2022
Väliaikainen pyörätie kulkee Hermannin rantatien suuntaisesti. 22.7.2022
22.7.2022. Taustalla Arcahalli.
Kumpulanpuroa 10.5.2022
10.5.2022
Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehankkeen remonttia 10.5.2022. Kuvassa näkyvät myös Nylanderin puiston pylväshaavat.
10.5.2022
Pilaantuneen maan kunnostustyö – asiattomilta pääsy kielletty sekä Alueella kameravalvonta -kyltit. 10.5.2022
Putkia työmaalla. Vasemmalla taustalla Arcadahalli ja Diakin Kampus. 10.5.2022
Työmiehet ihmettelevät rikkoutunutta vesiputkea työmaalla. 10.5.2022
Työmaakyltti: Hermannin rantatien pohjoisosa katu- ja raitiotierakentaminen 2/2022-6/2024. Kuva: 10.5.2022

Vastaa

Kommentoi tai täydennä kuvia tai tietoja.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *