Vellamonkatu 29:ään kuuluu kolme taloa, jotka sijaitsevat Vellamonkadun pohjoispäässä Hermannin rantatien kupeessa. Talot kuuluvat Kiinteistö Oy Auroranlinnaan, joka on Helsingin kaupungin omistama kiinteistöyhtiö. Taloissa on neljä kerrosta ja yhteensä 6 porrasta. Taloissa on yhteensä 70 asuntoa ja ne ovat valmistuneet vuonna 1995. Yhtiöllä on yhteinen sisäpiha Haukilahdenkatu 6:n kanssa. Miltä tässä näytti aiemmin:Albumitauki.fi: Hermannin korttelipihan […]
Kategoria: hermannin rantatie
Kalasataman ja Pasilan välille rakennetaan raitiotietä sekä siihen liittyviä katualueita, jalankulkuväyliä, pyöräilyreittejä ja kunnallistekniikkaa, josta aiheutuu iso katutyömaa Hermannin rantatielle. Reitti kulkee Hermannin rantatietä. Raitiotien ja Hermannin rantatien pohjoisosan kaupunkiympäristön rakentaminen aloitettiin vuoden 2022 alussa ja nopeasti valtava työmaa valtasi Hermannin rantatien. Hankkeen on tarkoitus olla valmis syksyllä 2024. Hankkeessa rakennetaan lisäksi Sörnäistentunnelin pohjoiset suuaukkorakenteet. […]
Viskikellari
Hermannin Nesteen takana ja Agroksenmäen kupeessa sijaitsee vanha kellari, jonka tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta ensimmäiset maininnat siitä ovat 1860-luvun lopulta. Rakennus tehtiin alun perin Sörnäisten panimon jääkellariksi. Varaston koko on noin 300 neliömetriä. Holvirakenteinen kellari on puolittain maan alla, ja seinät on rakennettu paksuista paikalta louhituista luonnonkivistä. Meren rantaviiva on ollut aiemmin aivan lähellä […]
Diak Helsingin-kampus
Diakonia-ammattikorkeakoulun Helsingin Kampus sijaitsee Kyläsaaressa osoitteessa Kyläsaarenkuja 2. Diakissa voi opiskella sosiaali- ja terveysalaa sekä tulkiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Rakennus on valmistunut vuonna 2015. Kampuksella opiskelee yhteensä 1 700 opiskelijaa. Rakennuksessa on kappeli. Diak vuokraa tiloja myös ulkopuolisille.
Kyläsaaren Fif Burger osoitteessa Hermannin rantatie 25 on suosittu kuorma-autoväen hampurilaisravintola. Lähialueita rakennetaan laajasti, joten kalustoa liikkuu näillä nurkilla valtavasti. Naapurissa sijaitsee St1:n automaatti. Tv-sarjassa Nörtti: DragonSlayer666 päähenkilö Dragonslayer666 työskentelee Kyläsaaren Fif Burgerissa 3. kauden 2. jaksossa ”Paskamyrsky”. Katso jakso Yle Areenassa.
Neste K Hermanni
Nesteen huoltoasema osoitteessa Hermannin rantatie 18. Huoltoaseman yhteydessä on K-ruokakauppa, kahvila, autopesu ja Neste Express -automaattiasema. Huoltoasema sijaitsee Hermannin rantatien ja Vanhan talvitien risteyksessä. Huoltoaseman takapihalla sijaitsee vanha kellari, toimii tällä hetkellä viskikellarina.
Hermannin rantatie
Hermannin rantatie rajaa Hermannin asuinalueen sekä Kyläsaaren, Hermanninrannan ja Verkkosaaren toisistaan. Kyläsaaressa ja Hermanninrannassa on teollisuusaluetta, mutta sinne rakennetaan asuntoja 2020- ja 2030-luvuilla. Hermannin Rantatietä kulkee paljon autoja, koska se toimii läpiajoväylänä. Hermannin rantatien nimi oli vielä 1990-luvulla Varastokatu. Hermannin rantatiellä kulki vielä 2000-luvulla Sörnäisten satamarata, joka kulki Pasilan alaratapihalta Sörnäisten satamaan Sompasaareen. Rataan liittyi […]
Muurikuja 1:n parvekkeissa on käytettty voimakkaita värejä ja talot näyttävät hyvin erinäköisiltä eri puolilta katsottuina. Helsingin kaupungin vuokratalo on valmistunut vuonna 2009. Muurikuja 1:een kuuluu kaksi rakennusta, joiden katuosoitteet ovat Muurikuja 1, Sörnäistenkatu 26 ja Haukilahdenkuja 17.