Violanpuistossa on nurmialueita, kalliota, hiekkakenttä, lähiliikuntapaikka sekä väliaikainen päiväkoti. Puisto sijaitsee Hermannin koillisosassa lähellä Hermannin rantatietä ja Vellamonkatua.
Violanpuiston väliaikainen paviljonkipäiväkoti rakennettiin Violanpuiston urheilukentälle. Päiväkotia alettiin rakentaa syksyllä 2018 ja se aloitti toimintansa maaliskuun alussa 2019. Päiväkodin rakentamisesta ja rakennuspaikasta riideltiin voimakkaasti ja naapurustosta valitettiin hallinto-oikeuteen. Kyseessä on reilun sadan lapsen tilapäinen päiväkoti.
Violanpuistosta löytyi 14.8.2023 aikuisen ihmisen ruumis. Poliisi sulki puistoa eristysnauhoilla. Tapauksessa ei epäillä rikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä MTV Uutiset. Siirry uutiseen (mtvuutiset.fi).
Aikanaan näillä main kulki Oihonnankatu, jota ei enää ole. Kadun toinen pää oli suunnilleen nykyisen Vegankatu 12:n paikalla ja toinen pää Hämeentiellä nykyisen maasillan alussa ja lähellä Hämeentie 103:a. Katu kulki nykyisen Violanpuiston länsilaidalla ja Haukilahdenkadun poikki. Kadun voi löytää Helsingin kaupungin karttapalvelun (kartta.hel.fi) historiallisista aineistoista. Oihonnankatu näkyy hyvin 1940-luvun ja sitä vanhemmissa kartoissa.






















Päivitetty 15.10.2024