Kategoriat
hämeentie hermanni lautatarhankatu

Sörnäisten kruununmakasiini

Punatiilinen Sörnäisten kruununmakasiini sijaitsee osoitteessa Hämeentie 39 a. Se sijaitsee juuri ja juuri Hermannin puolella Sörnäisten rajalla – Hämeentien, Lautatarhankadun ja Junatien välissä. Makasiini on alun perin ollut itsenäisesti seisova rakennus, mutta se on ajansaatossa hautautunut osin Hämeentien sillan ja Lautatarhankadun puolilta piiloon.

Sillalta näkyy Kalasataman tornitalot ja niiden välistä keskustaan suuntaan maan alle painuva metrolinja.

Viljavarastona 1892-1925

Kruununmakasiini valmistui vuonna 1892 viljavarastoksi. Sen on suunnittelut Hjalmar Åberg. Kruununmakasiinit olivat Venäjän vallan aikana Suomeen rakennettuja viljavarastoja. Niihin kerättiin kruununjyvät, jotka olivat osuus kruununverosta, joka suoritettiin viemällä leipäviljaa (ohraa tai ruista) viljan säilytyspaikkana toimivaan kruununmakasiiniin. Rakennus toimi viljamakasiinina vuoteen 1925 saakka, jolloin myös maavero lakkautettiin ja kruununjyvien kerääminen lopetettiin.

Vankilan käytössä ja sen jälkeen varastona

Vuosina 1926-1960 rakennus oli Sörnäisten vankilan (silloin Sörnäisten kuritushuone) käytössä. Vankila käytti makasiinia varastotilana sekä huonekalumyymälänä, jossa myytiin vankien tekemiä huonekaluja.

Vankilan toiminnan lähdettyä makasiinista, se siirtyi valtion hankintakeskuksen varastoksi, jona se toimi vuoteen 1981 saakka. Rakennus siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen vuonna 1981, jolloin valtio lahjoitti rakennuksen kaupungille. Vuodesta 2006 saakka rakennus on ollut vailla varsinaista käyttötarkoitusta. Siellä on säilytetty sekalaista kaupungin irtaimistoa. Virallisesti rakennus on tyhjillään.

Rakennuksesta halutaan kulttuurikeskus

Rakennusta on yritetty saada aktiiviseen kulttuurikäyttöön ja erilaisten tapahtumien pitopaikaksi. Haasteena on ollut ainakin alueen sijainti keskellä vilkkaita väyliä ja tulevat liikennejärjestelyjen muutokset. Kohteessa on ollut myös sisäilmaongelmia ja sen kuntoa on selvitelty.

Vuonna 2020 Elmu, Block party, Kallio-liike sekä joukko yksittäisiä kaupunkilaisia jätti nimellisen yhden euron ostotarjouksen tilasta. Muusikko Arppa esiintyi Kruununmakasiinin pihalla kesällä 2022 järjestetyssä Alakulttuuripiknik-tapahtumassa.

Sörnäistenjärvestä vesi laski jokea pitkin Suvilahteen nykyisen Teollisuuskadun kohdalla

Kruununmakasiinin vierestä nykyistä Teollisuuskatua virtasi aikoinaan laskujoki (Sörnäsbäcken) Sörnäistenjärvestä Suvilahteen. Sörnäisten järvi sijaitsi konepajan alueesta kaakkoon, nykyisen Dallapénpuiston alueella. Järveä alettiin kuivattaa 1820-luvulla laidunmaaksi.

Miltä tässä näytti aikaisemmin:
Albumit.lasipalatsi.fi: Lautatarhankatu

Sörnäisten kruununmakasiini kuvattuna Hämeentien sillalta 14.5.2023
Kruununmakasiinin ovia ja ikkunoita Hämeentien sillan kohdalla 14.5.2023
Kruununmakasiini – Hämeentien ja Lautatarhankadun kulma 14.5.2023
Sörnäisten kruununmakasiinin tiiliä Lautatarhankadulla 14.5.2023
Sörnäisten kruununmakasiini kuvattuna Hämeentien sillalta Junatien yli 14.5.2023
Sörnäisten kruununmakasiini kuvattuna Junatien puolelta 14.5.2023
Vanha rautaovi Junatien varrella 14.5.2023
Rakennuksen alapääty 14.5.2023
Kaksi nuorta skeittaria Junatien ylittävällä sillalla. Skeittilaudassa teksti Gay sex7. Taustalla Sörnäisten kruununmakasiini. 4.8.2023
Sörnäisten kruununmakasiini, Junatie ja Kalasataman tornitalot 4.8.2023

Muiden kuvat

Hämeentien silta Sörnäisissä syksyllä 1987. Kuva: Museovirasto, JOKA, Hannu Lindroos
Teboilin huoltoasema Hämeentien sillan kupeessa Helsingin Sörnäisissä syksyllä 1987. Kuva: Museovirasto, JOKA, Hannu Lindroos

Päivitetty 23.11.2024