Hämeentie 85-89:n talo vie koko korttelin Saarenkadun ja Violankadun välissä. Vuonna 1957 valmistuneen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Toivo Korhonen. Kuusikerroksisen talon katutasossa toimii vuonna 2022 kahvila Milla ja kaihdinliike Kaihdinkulma sekä Suomen punaisen ristin Kallio-Käpylän osasto. Vuonna 2018 katutasossa oli farkkukorjaamo ja kahvilan nimi oli Cafe Varikko.
Talon kohdalla Hämeentiellä sijaitsee Vallilan varikon raitiovaunupysäkki, jolla pysähtyvät raitiovaunut 6 ja 8.
Hämeentie 85-89 talossa toimii myös päiväkoti Kotikallion päivähoitoryhmä Saarenkatu 2 kohdalla ensimmäisessä kerroksessa.
Talossa on ollut 1980-luvulla Kukkura-kauppa, jonka kauppiaana toimi Tapani Salminen. Kukkura-kaupoista sai keräilymerkkejä, joita liimattiin vihkoon. Kun vihko oli täynnä, se oli 10 markan arvoinen. Ks. kuva liikkeen mainoksesta alempaa.
Iso putkirikko vuonna 2022
Helsingissä sattui varhain sunnuntaina 13.11.2022 putkirikkojen sarja, joka sai alkunsa ison runkolinjan rikkoutumisesta Kalliossa. Kejureaktion seurauksena myös Hermannissa rikkoutui vesiputki Hämeentien ja Violankadun risteyksessä.
Violankadun asukkaat olivat ilman käyttövettä koko päivän. HSY järjesti väliaikaisen vedenjakelupisteen, josta asukkaat saivat ottaa vettä omiin astioihinsa.
Historiaa Yle Areenasta ja HS:n aikakoneesta
Risteys ja talo näkyvät vuonna 1978 kuvatussa videopätkässä Arvi Lind esittelee Vallilan ja Hermannin kaupunginosat, joka löytyy Yle Areenasta (kohdassa 00:18-00:25).
Talo kuuluu kortteliin 652, joka esiteltiin Helsingin Sanomissa 15.5.1989 Kaija Hackzellin ja Kirsti Topparin artikkelisarjassa kaupungin kortteleista. Artikkelisarjan pohjalta julkaistiin myös kirjoja, ja Hermannin korttelit löytyvät kirjasta Oihonnankadulta Kumpulantielle (1991). Artikkeli Tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan on HS:n digitilaajien luettavissa ja se löytyy HS:n aikakoneesta haulla ”Hermanni kortteli 652”.










Päivitetty 29.1.2024