Kategoriat
hämeentie hermanni

Hämeentie 63

Helsingin kaupungin vuokratalo Hämeentie 63 on valmistunut vuonna 1953. Talon onkin Hermannin 1950-luvun taloista vanhimpia jos ei vanhin. Talon on piirtänyt Yrjö Lundgren.

Rakennuksen kellarikerroksessa pitää majaa Sauna Hermanni, joka toiminut yleisenä saunana 1950-luvulta lähtien. Sauna edustaakin korttelisaunaperinnettä, joka oli vielä 1950-luvulla voimissaan. Silloin kaikissa asunnoissa ei vielä ollut kylpyhuoneita, jotka yleistyivät vasta 1960–1970-lukujen rakennuskannassa. Ihmiset peseytyivät kunnolla kerran viikossa korttelisaunoissa, joita oli vielä 1950-luvulla Helsingissä toistasataa.

Saunan tilat on sisustettu 50-luvun tyylillä. Saunassa on omat tilat miehille ja naisille. Saunayrittäjänä on toiminut vuodesta 2013 saakka Mika Ahonen. Hermanni-Vallila -lehti joulukuussa 2004 kertoo, että ennen Ahosta saunaa pyörittävät nelisen vuotta Jouko Hohka ja Jaana Pietilä. Saunaemäntänä 1990- ja 2000-luvuilla toimi Liisa Rinta-Korkeamäki. Mika Ahonen kertoo saunan arjesta Ylellä 30.12.2022. Mika Ahonen harmitteli HS:ssa 20.1.2023, ettei Sauna Hermannia suojeltu samalla, kun Kotiharjun sauna ja Arla saivat suojelupäätöksen.

Talo kuuluu kortteliin 650, joka esiteltiin Helsingin Sanomissa 1.5.1989 Kaija Hackzellin ja Kirsti Topparin artikkelisarjassa kaupungin kortteleista. Artikkelisarjan pohjalta julkaistiin myös kirjoja, ja Hermannin korttelit löytyvät kirjasta Oihonnankadulta Kumpulantielle (1991). Artikkeli Puunkeruussa ja marjametsässä on HS:n digitilaajien luettavissa ja se löytyy HS:n aikakoneesta haulla ”Hermanni kortteli 650”.

Miltä tässä näytti aiemmin:
Helsinkikuvia.fi: Vappumarssijoita Hämeentiellä

5.1.2020
Hämeentie 63
7.10.2018
Hämeentie 63:n pohjoispääty 28.4.2024
Sauna Hermannin kyltti, Hämeentie 63
7.10.2018
4.2.2024
Sisäpiha 1.11.2020
Sauna Hermannin mainos Hermanni-Vallila lehdessä – joulukuu 2007

Päivitetty 30.6.2024

Vastaa

Kommentoi tai täydennä kuvia tai tietoja.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *